Kristinusko 

Kun ottaa järjen käteen, toteaa selviönä, että kristinusko alkoi laskeutua ihmiskunnan tajuntaan erään saarnamiehen, Jeesus Nasaretilaisen, puuseppä Joshuan pojan suun kautta. Ilman Jeesusta ei olisi kristinuskoa. Hän tietää parhaiten perustamansa uskonnon opetukset ja tavoitteet ne eivät riipu kirkolliskokousten päätöksistä.

Jeesuksen teloitus oli erittäin valitettava tapahtuma. Olisi ollut suotavaa, että hän olisi saanut tehdä opetustyötään kauemmin. Opetuslapsille jäi varsin vähän aikaa omaksua täysin uutta elämänymmärrystä, vain noin 3 vuotta.

Jeesuksen opetukset jakautuvat neljään, toisiaan täydentävään osaan: vertaukset, autuuden julistukset, vuorisaarnan käskyt ja Isämeidän rukous. Kansalle Jeesus selvitti elämänymmärrystään vertausten avulla, opetuslapset saivat tietoa Taivasten valtakunnan salaisuuksista.

Jeesuksen ydinopetukset, vuorisaarna, on luettavissa Matteuksen evankeliumin 57 luvuista. Kristinusko on Jeesus Kristuksen opetusten toteuttamista käytännössä.

Kun jossain kirjapainossa tehtiin niin onnettomasti, että samoihin kansiin sidottiin Jeesuksen opetusten ohella joitakin juutalaisten kirjoituksia, saimme sen käsityksen, että Jeesus on Jehovan poika. Jehova on Vanhan testamentin kuvausten mukaan ankara, kiivas, kiukkuinen, vaatii verihyvitystä leppyäkseen, väkivaltainen, sotaisa, kiusaa luomiaan olentoja loputtomasti jossain helvetissä – siis huomattavasti keskivertoihmisen alapuolella oleva.

Jehova ei ole se jumala, jota Jeesus sanoo Isäkseen. Jeesus kuvaa isäänsä rakastavaksi taivaalliseksi Isäksi, joka antaa aurinkonsa koittaa niin hyville kuin pahoille ja sataa niin oikea- kuin väärämielisillekin.

Väinö Lehtonen: Kehityksen virta, luku Kristinuskon puhdistus
Pekka Ervast: Mitä on kristinusko?
 

Kotisivulle