Uskonnoissa keskeisin asia on usko ja
uskon kohde, Jumala. Kysymys uskon kohteesta kulminoituu kahteen periaatteeseen:
uskooko hyvään vai pahaan? Uskommeko Jumalan olevan hyvä vai paha; onko
maailmankaikkeuden takainen syytön syy hyvä vai paha?
Uskon kohdetta ja "laatua" selventää seuraava Väinö Lehtosen kirjasta Mysterioitten toiset
kasvot otettu lainaus (s. 20–21):
"Usko on uskoa Jumalaan.
Kristikunta on oikeassa väittäessään, että usko pelastaa ihmisen. Mutta kun usko
käsitetään uskoksi Golgatan ristinkuolemaan, niin koko uskonkäsite on mennyt
ylösalaisin. Golgatalla tehtiin oikeusmurha, joten usko ristinkuolemaan on uskoa
pahaan, väkivaltaan, julmuuteen. Väite, että Jumala oli suunnitellut Golgatan
oikeusmurhan, on Jumalan pilkkaa sanan räikeimmässä merkityksessä, sillä näin
tehdään Jumalasta pahan, väkivallan personoituma, Saatana. Kristikunta on vienyt
Jumalansa sotakentille, Hänet on pantu siunaamaan aseita, tuhoamaan vihollisia,
ja Jeesus Kristus, jota Herra-Herra-huudoin ylistetään tuon pahan personoituman
Pojaksi, on julistettu niiden kristittyjen syntikuorman kantajaksi, jotka
tietoisesti ja tahallisesti ovat tämän uskon nurinkääntymän aiheuttaneet. Voiko
ajatella karkeampaa Jumalan pilkkaa? Usko johtaa tekoihin, teot ovat uskon
hedelmiä, ja kristikunnan verenpunainen historia on sen uskon hedelmä.
Kuitenkin Jeesus Kristus, jonka kristityt jokaisessa
rukouksessaan yhäti taluttavat Golgatalle ristiinnaulittavaksi, nimitti Isäänsä
rakastavaksi taivaalliseksi Isäkseen, hyvän voimaksi, joka ei vihaa ketään, joka
rakastaa niin oikea- kuin väärämielisiäkin. Jumala on rakkaus ja koska Jeesus
Kristus antaa Isästään näin ylevän kuvan, niin sen kuvan täytyy olla
totuudenmukaisempi kuin kristittyjen keksimä jumalankuva. Usko Jumalaan on siis
uskoa hyvään, hyvän voimaan."